tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kesäkuulumiset

Piti oikein katsoa, että siitä on todellakin kaksi kuukautta kun olen viimeksi tänne blogin puolelle kirjoittanut. Jotenkin tuntuu, että on ollut vaikea asettua aloilleen ja ajatuksen kanssa kirjoitella tänne kuulumisia. Näin kesällä on muutenkin paljon menoa ja meininkiä, joka varmasti myös vaikuttaa siihen etten ole jaksanut runoilla tänne. 

Kesä on kyllä niin paras vuodenaika! Minun puolestani kesä saisi olla ympäri vuoden. Itsekin huomaan olevani pirteämpi ja sitä jaksaa ihan erilailla nähdä ystäviä ja käydä harrastuksissa. Ihmiset suorastaan heräävät eloon, tuntemattomat saattavat moikata, luonto kukoistaa väriloistollaan, terassit täyttyvät hyväntuulisista ihmisistä, puistot ovat täynnä leikkiviä lapsia, rannoilla vilisee väkeä, kaupan jäätelöaltaat tyhjenevät tuon tuosta. Heiiii muuten..jäätelöstä puheenollen ostin tuossa jokin aika sitten Hyvän Olon Jäätelökirjan, jonka on kirjoittanut Tuulia Talvio ja Virpi Mikkonen. Kirjassa on toinen toistaan ihanampia reseptejä terveellisiin jäätelöihin! Reseptit ovat gluteenittomia, maidottomia ja ilman valkoista sokeria. Olenkin urakalla testaillut erilaisia jäätelöitä ja pirtelöitä. Ja nämä todellakin ovat myös hyviä, ainakin omasta mielestäni :) Tietenkään kaikki eivät kolahda niin täysillä, mutta suurin osa tähän mennessä on ollut sellaisia, että voisin tehdä uudestaankin. Hintaahan näille jäätelöille tietenkin tulee, mutta terveys ennen kaikkea eikö vain :P. Tässäpä kuvia tekemistäni luomuksista. 



Raakasuklaajäätelö valkosuklaakastikkeella



Kermainen kookos-Stracciatella jäätelö


Mangopassionpehmis (ehdoton lemppari!!)


Suklaasundae


Mansikkajäätelö


Minttusuklaajäätelö


Karamellipirtelö



Rupesiko tekemään mieli jätskiä? Minulla ainakin :)  Noh tästä ei pitänyt tulla jäätelöpostausta, mutta menkööt. Yritän kirjoittaa lähiaikoina vähän enemmän mitä sitä on kesällä tullut puuhasteltua. 

1 kommentti: