torstai 10. maaliskuuta 2016

Lastenhuone

Vaikka olemme asuneet nykyisessä kodissamme puolisen vuotta, niin vasta nyt sain aikaiseksi laittaa lastenhuoneesta parempia kuvia. Periaatteessa huone on ollut lähes koko ajan "valmis", ainoastaan yhdeltä seinältä on uupunut tilaamani tapetti ja matto sekä tuolit menivät vaihtoon jo useampi kuukausi sitten. Maton jouduin heittämään pois, sillä se oli niin nuhjaantunut. Tilalle laitoin Pappelinan valkoisen muovimaton, mutta jotenkin tuo aiempi Hobby Hallin harmaa-valkoraidallinen miellytti enemmän silmää. Pitänee katsoa, josko vielä sellaisen hankkisin. Halusin lastenhuoneeseen entisten läpinäkyvien tuolien sijaan keinutuolin ja ihastuinkin Jollyroomin tarjonnasta! Sieltä bongasin tuon Vitran Eames keinutuolia muistuttavan lasten version; Alice and Fox keinutuolin, joka on nyt vieläpä hyvässä alessa. Ainut miinus, että tuoli on todellakin melko pieni..tai siis matala. Se saisi mielestäni olla hieman korkeampi meidän lapsille, mutta menee se noinkin.

Tapetin saimme paikoilleen vasta viikko takaperin, mutta kannatti odottaa. Ai että se on ihana!!! En muista edes mistä kyseistä tapettia olen tilannut, mutta kuolasin tuota hempeän sävyistä salmiakkikuvioista tapettia jo edellisessä kodissa asuessamme. Lastenhuonehan on todella pieni, joten vaihtoehtoja tapettiseinälle oli oikeastaan vain yksi; pieni päätyseinä, jossa ei ole hyllyjä eikä muita tavaroita "tiellä". Karsastan muutoin tapetteja lähinnä sen vuoksi, että niitä ei niin vain vaihdellakaan ja lisäksi jos haluaa laittaa tapettiseinille hyllyjä ja ottaa myöhemmin pois, niin milläs paikkaat kolot siististi. Myös lapset, tapetti ja tussit ovat mielenkiintoinen yhdistelmä. Toivottavasti sitä ei tulla näkemään... :D

Noh, tässä nyt vihdoin niitä kuvia.

Muoks. Laitoin tähän pari lisäkuvaa lastenhuoneesta. Kuvista voi bongata uudet ihanat Finlaysonin Elefanttireput, jotka sattumalta löysin kaupassa käydessäni! Olen jo pitkään ollut aikeissa ostaa lapsille reput, mutta en ole löytänyt kooltaan sopivia. Joko ne ovat liian pieniä, niin ettei sinne mahdu isommat kirjat tai sitten ne ovat liian isoja. Nämä ovat juuri siltä keskiväliltä. Loistavat esim. eskarirepuiksi. Väreinä oli keltainen ja sininen norsukuosi, lisäksi olisi löytynyt uutuus Pandakuosia mustavalkoisena.



 Tapetti on sävyltään beesi-valko-hopea. Värit ovat todella himmeät. 


Brion rattaat tyttäremme sai joulupukilta. Kuvassa näkyvän valkoisen peltiauton siirsin juuri itseasiassa alakertaan, sillä siellä sille on enemmän käyttöä. Yläkerta on sen verran pieni, ettei siellä paljon ajella. 





Lastensänky on tilattu aikoinaan Vekenkalusteesta. Muutoin olen tykännyt sängystä, mutta maalit ovat kyllä rapistuneet/ottaneet osumaa tässä parin kolmen vuoden aikana. Ava roomilla olisi aivan ihania sänkyjä, mutta myös hinnat ovat ihanan suolaiset ikävä kyllä. Hinta-laatusuhteeltaan tämä kerrossänky on mielestäni ihan ok. 


Tässä nämä reput. Eikö olekin ihanat! Varsinkin tuo keltavalkoinen on niin pirtsakan värinen <3  Finlaysoniin on tullut viime aikoina ihania uutuuksia, joista vielä muutama juttu jäikin houkuttelemaan. Nettikaupasta voi katsoa tarjontaa täältä. Lisäksi Finlaysonin kaupoissa on nyt sellainen kierrätyskampanja, että kun vie vanhoja pyyhkeitä, lakanoita yms. liikkeeseen niin saa tietyn verran alennusta uusista vastaavista. Mielestäni todella hieno idea. Olen ajatellut ostaa uudet valkoiset pyyhkeet meille jossain vaiheessa, niin voimpa viedä vanhat kulahtaneet liikkeeseen ja saada niistä vielä hyvitystä!





Lasten puinen pehmolelulaatikko vaihtui tuommoiseen paperipussiin, jonka tilasin Jollyroomista. Hieman alkuun epäilin pussin kestoa, mutta täytyy sanoa että hyvin on pysynyt kasassa, vaikka lapset ovat useampaan kertaan sitä purkaneet ja retuuttaneet.  


Myös nämä silikoniset säästöpossut tai oikeastaan säästöpöllöt ja pöytälamppu ovat Jollyroomista. Ainut miinus pöllöjen osalta on se että silikoni materiaalina kerää pölyä vähän liiankin kanssa, eikä se lähde muuta kuin vesikastelulla pois. Rätin kanssa tulee vain sotkuisempaa jälkeä. Silti en näitä vaihtaisi <3








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti