tiistai 14. heinäkuuta 2015

Raksakuulumisia

Raksalla on tapahtunut vaikka ja mitä viime aikoina. Minähän olin Tallinnassa parhaiden ystävieni kanssa viikonlopun vietossa kun meillä oli talkoot raksalla. Matkan olimme varanneet jo ajat sitten, joten mitenkään taktikoitu juttu tuo ei ollut. Mieheni veljet olivat yhden päivän ajan ahertamassa talomme kimpussa ja aikaasaannos oli huikea; keittiön kasaus, parketit lattiaan, listat, terassi ja sähköjuttuja. WAU! Oli niin upean näköinen keittiö, juuri sellainen, mistä olen haaveillut. Uskomaton miten paljon sitä saakaan yhden päivän aikana tehdyksi. 

Keittiöstä puuttui yhden laatikon etulevy ja yksi ovi oli väärän kokoinen, joten ne pitää vielä tilata. Keittiön välitilan ajattelin maalata betonin sävyiseksi, mutta keittiö näytti kyllä todella kivalta noinkin, joten ehkä katson ajan kanssa maalaanko vaiko en. Jääkaappi olisi mielestäni tyylikkäämpi suoralla/litteällä ovella, mutta tuo nyt oli meidän budjettiin sopivampi. 

Vielä uupuu laatat kylpyhuoneesta, vessasta ja eteisestä, valaistusjuttuja, portaat, muutamia kalusteita, sauna jne. Että kyllä tässä hommaa vielä riittää hyvinkin :). Ihana kun on itsellä nyt loma, niin voi käydä vaikka joka päivä raksalla. Sään puoleen näyttäisi olevan ihan sama, missä sitä aikaansa viettää... plaah Suomen kesä. 




Mikron ja ylläolevan kaapin väliin jää tuommoinen parin sentin rako, siihen pitäisi saada isompi kaapinovi. 




Saarekkeen väriksi tuli tuommoinen sekavärinen harmaa. Tykkään siitä tosi paljon. Ehkä itse ottaisin astetta vaaleamman, mutta tuo oli ainut  värivaihtoehto. 


Tässä on meidän uusi keittiönpöytä. <3 Uuteen asuntoon olisi joka tapauksessa pitänyt ostaa uusi ruokailuryhmä, joten nyt kun pöytä oli alennuksessa puoleen hintaan niin olisi ollut tyhmää jättää ostamatta ;) Pöytä on lähes saman värinen kuin meidän uuden kodin lattia, joten se sopii sinne todella hyvin. Se on massiivisaarnia ja painaakin ihan tuhottomasti, vaikka näyttää ulkoapäin aika sirolta. Ruokatuoleiksi meille tulee Wrong for Hay Neu13 tuolit, joita on tällä hetkellä kaksi kappaletta. Loput neljä pitäisi tulla viikon sisällä.  






1 kommentti: