perjantai 22. elokuuta 2014

Orange is back!

Eipä olisi ihan heti uskonut... mutta niin siinä vain kävi, että oranssi saapui olohuoneeseemme. Muutama vuosi takaperin ensimmäisessä kaksiossamme oli oransseja sisustustekstiilejä ja silloin tykkäsin väristä paljon. Sen jälkeen kuitenkin tuli inhotus-vaihe ja oranssi sai jäädä pois. Tähän päivään asti on oranssi kuulunut NO- listalle. Noh, tänä kesänä saimme oranssin fatboyn vanhemmiltani. Koko kesän se oli parvekkeella ja jotta se ei ihan orvoksi (irralliseksi) olisi jäänyt, koitin etsiä sille kaveriksi tyynynpäällistä, jossa olisi samansävyistä oranssia. Nyt vasta semmoisen löysin. En kuitenkaan viitsi pitää tyynyjä enää parvekkeella näiden sadekelien vuoksi, jotin siirsin sekä tyynyt että fatboyn sisätiloihin. Olohuoneen General jalkalamppu on ollut jo varmaan vuoden rikki. Eli se on lähinnä toiminut somisteena. Nyt siirsin vihdoin lampun pois tieltä ja kokeilin, miltä fättis näyttäisi sen paikalla. Hyvinhän se passasi. Olin myös yllättynyt siitä, kuinka raikkaalta oranssi olohuoneessamme näyttää. Oranssiakin on niin montaa eri sävyä. Se ei edelleenkään ole lempivärini (turkoosi <3<3<3), mutta mielestäni sopii hyvin tämän hetkiseen sisustukseen. Saattaa olla että kyllästyn siihen jossain vaiheessa, tai sitten en... Aika näyttää. ;)


















Like it or not?

2 kommenttia:

  1. Minun mielestäni oranssi sopii teille oikein loistavasti. Todella raikas kokonaisuus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka itse vierastankin aika paljon vahvoja värejä niin toistaiseksi saa oranssi olla osa sisustustamme :)

      Poista