lauantai 9. elokuuta 2014

Eteeriset öljyt


Noniin.. Lupasin kertoa teille hieman uudesta "harrastuksestani" nimittäin Young Livingin eteerisistä öljyistä. Ystäväni kertoi heidän perheensä käyttävän öljyjä vaivaan kuin vaivaan ja suositteli minuakin kokeilemaan. Paljon parempi vaihtoehto lääkehoidolle. Mielenkiintoni heräsi ja päätin hieman lukaista tarkemmin öljyistä ja niiden vaikutuksista. Liityin myös muutamaan fb ryhmään, joissa öljyjen käyttäjät jakavat kokemuksia. Tulokset kuulostivat aivan uskomattomilta! Joku oli löytänyt parannuksen astmaoireisiin, joku vauvan koliikki-itkuun, toinen suolistovaivoihin jne. Lista on loputon. Ajattelin, että miten on mahdollista, että öljyillä voi saada tuollaisia aikaan!! Päätin sitten tilata kokeeksi semmoisen yleispakkauksen, joka sisältää 9 erilaista useimmiten käytettyä öljyä. Niiden lisäksi tilasin irrallisena kolme muuta öljyä sekä V-6 kasviöljyä "laimennusta" varten. Ostin myös luontaistuotekaupasta kookosöljyä. Ennen kuin kerron omakohtaisista kokemuksista, niin tässä pieni info siitä, miten eteeriset öljyt vaikuttavat:


Aromien tehokkuus vaikuttaa elimistöön ja mieleen. Eteerisen öljyn tuoksu voi vaikuttaa tunnetilaan koko elinikäsi ajan.

Kun tuoksuja hengitetään, hajumolekyylit kulkeutuvat nenään, jossa ne pysähtyvät hajuaistikalvolle, joka on nenän sisällä. Jokainen hajumolekyyli sopii kuin pieni palapelin palanen osaksi reseptoriin solussa (Reseptori on solun erikoistunut proteiinimolekyyli, joka aktivoituessaan käynnistää siihen kytkeytyvät solun fysiologiset signaalin välitysmekanismit). 

Nämä sadat miljoonat hermosolut uusiutuvat joka 28päivä. Kun hajumolekyylejä stimuloidaan, limakalvolla olevat hermosolut välittää sähköisiä impulsseja aivoihin, hajukäämiin. Hajukäämi lähettää impulsseja makukeskukseen (makuaisti), amygdalaan (mantelitumake, tunneaisti) ja muihin limbiseen järjestelmään (Limbinen järjestelmä on aivoalueiden joukko, joka osallistuu mm. autonomisten toimintojen, motivaation ja tunteiden säätelyyn sekä yhdistää erilaisia tunnetiloja muistiin tallentuneisiin fyysisiin tuntemuksiin.). Limbinen järjestelmä on yhteydessä aivojen eri osa-alueisiin, jotka kontrolloi sykettä, verenpainetta, hengitystä, muistia, stressiä, hormonitasapainoa jne. Näin olleneteerisillä öljyillä voi olla huomattavia fyysisiä ja henkisiä vaikutuksia. 

Hajuaisti on ainut viidestä aistista, jolla on suora yhteys limbiseen järjestelmään, tunteiden ohjauskeskukseen. Ahdistus, masennus, pelko, viha ja ilo ovat kaikki lähtöisin tältä alueelta. joku öljyn tuoksu voi herättää muistoja ja tunteita, ennen kuin olemme edes tietoisesti tietoisia. Kun mietimme tuoksun tuoksua, me olemme ehtineet jo reagoida siihen. 

Kaikki muut aistit (kosketus, maku, kuulo ja näkö) kulkevat talamuksen kautta (Talamus eli näkökukkula (lat. thalamus) on aistiratojen väliasemana toimiva suuri tumake, joka sijaitsee väliaivojen sivuseinämissä. Kaikki sensoriset hermoradat, lukuun ottamatta hajuaistimuksia välittäviä hermoratoja, kulkevat isoaivokuorelle talamuksen tumakkeiden kautta.).

Limbinen järjestelmä voi myös suoraan aktivoida hypotalamusta (hormonikeskus, joka säätelee aivolisäkkeen toimintaa). Hypotalamus on yksi tärkeimmistä osista aivoissa. Se on meidän "hormonikeskus". Hypotalamus vapauttaa kemiallisia viesteja, jotka vaikuttavat kaikkeen; sukupuolihalukkuudesta energian säätelyyn. Kasvuhormonit, sukupuolihormonit, kilpirauhashormonit ja välittäjäaineet, kuten serotoniini, ovat kaikki hypotalamuksessa. Tämän takia hypotalamuksen lempinimi on " sankarirauhanen".
(teksti EODR 5. painos, käännös Emilia Savolainen)


V-6 on kasviöljy, jota voi käyttää sellaisenaan, hierontaan tai eteeristen öljyjen laimentamiseen.


Kokoelmani: purification, lemon, lavender, panaway, peace & calming, valor, frankincense, peppermint ja thieves. 



Itse olen vasta aloitellut öljyjen käyttöä, joten en todellakaan ole mikään asiantuntija tässä. Voin vain kertoa mitä olen käyttänyt, mihin vaivaan ja onko se auttanut. 

Miehelläni oli paarman purema, joka kutisi koko päivän ja oli kipeä. Laitoin lavenderia ja kutina hävisi samantien. Myös päänsärkyyn olen testannut Lavenderia. Se on semmoinen yleisöljy, jota voi oikeastaan kokeilla lähes mihin vain!

Lemonia olen laittanut vesikannuun noin 5 tippaa ja juon vähintään kannullisen päivässä. Puhdistaa elimistöä ja virkistää kroppaa ja mieltä. 

Purification on tämän hetken lempituote, nimittäin akneen. Olen kärsinyt aknesta jo ties kuinka kauan ja kokeillut kaiken maailman apteekin aineita ja lääkekuureja. Toistaiseksi ei ole mikään tehonnut. Nyt olen päivittäin käyttänyt aamuin illoin kookosöljyyn sekoitettuna purificationia ja vaikutus on huomattava! Se kuivattaa finnit todella nopeasti. Aivan huipputuote! Lisäksi sitä voi laittaa erinäisiin puremiin, pistoskohtiin ja tulehduksiin. 

Peace & calmingia hieroin mieheni kanssa jalkapohjiin illalla ja täytyy sanoa, että nukuin kuin tukki sinä yönä! En herännyt kertaakaan vaikka monesti herään 1-2krt yössä. Sitä olen sivellyt myös lapsien jalkapohjiin muutaman kerran, jos vähän rauhoittuisivat. Lähinnä yötä vasten tämä on todella hyvä ja rentouttava öljy. 

Päänsärkyä minulla on viime aikoina ollut todella usein ja siihen olen kokeillut lavenderia ja valoria. Molemmat lievittävät kipua vähän, mutta eivät ole täysin vieneet sitä pois. Peppermintiä on paljon kehuttu juuri päänsärkyihin, mutta itse en sitä voi käyttää erään syyn vuoksi. Oikein odotan, että miehelläni tulisi pää kipeäksi ja pääsisin testaamaan tämän toimivuutta :D!!! (kamala vaimo!) 

Valoria on sivellyt rintakehälle ja korvien taakse. Sen pitäisi antaa voimaa, lisätä rohkeutta ja itsevarmuutta. Lisäksi sitä voi kokeilla erinäisiin kipuihin, lähinnä selkä ja nivulkivut. 

Kaiken kaikkiaan olen todella positiivisesti yllättynyt näiden vaikutuksista! Jos yksi öljy ei sattumalta toimi johonkin vaivaan, niin aina on kymmenen muuta öljyä, joita kokeilla tilalle. Ihmiset reagoivat yksilöllisesti näihin öljyihin, joten kaikille ei kaikki voikaan toimia samalla tavoin. Tavoitteenani on välttää särkylääkkeiden ja muidenkin lääkkeiden käyttö niin pitkälle kuin mahdollista ja sen sijaan käyttää 100% puhtaita öljyjä niiden sijaan. Huippua? Eikö? Suosittelen lämpimästi tutustumaan! Tässä vielä yrityksen kotisivut.





x

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti