maanantai 7. huhtikuuta 2014

Viiden tavaran haaste...

Sain haasteen luetella viisi suosikki tavaraani meidän kodista. Täytyy kyllä sanoa, että oli yllättävän vaikea tehtävä. Jos saisi kymmeneen venyttää, niin olisi huomattavasti helpompi :). No, mutta tässä ne tulee satunnaisessa järjestyksessä:


1. Vitran Uten Silo II on ehdottomasti yksi parhaimpia ostoksiani sisustusrintamalla. Se on esteettisesti ainakin omaa silmääni mielyttävä ja lisäksi tajuttoman kätevä! Juuri passelit kolot latureille, kännyköille, kynille, kalentereille jne. Tästä en luopuisi mistään hinnasta enää ;)


2. Artekin Kanto lehtiteline taisi olla ensimmäisiä design hankintojani. Ensimmäinen lehtiteline taisi olla maanantai kappale, sillä se alkoi aika pian lohkeilemaan eri kohdista. Sain kuitenkin tilalle uuden, joka on kestänyt nyt kaksi vuotta moitteettomassa kunnossa. Tämä on tyylikäs, yksinkertainen ja kaunis. Tykkään <3


3. Vähintään joka toisessa sisustusblogissa esiintyvä Hayn Tray tarjotinpöytä on myös yksi niistä ostoksista sisustusrintamalla, johon olen erittäin tyytyväinen. Ihan pienten lasten lähellä tämä pöytä ei ole se turvallisin terävien kulmien vuoksi, mutta meillä se ei ole aiheuttanut mitään "onnettomuuksia" . Pöytä on tukeva ja tykkään sen sirosta muotokielestä. 


4. Kare Design keinutuoliin ihastuin ensinäkemältä. Keinutuoli kuuluu moneen kotiin, mutta itse en ole koskaan tykännyt niistä perinteisistä puisista keinutuoleista. Tämän kun näin, niin ei paljoa tarvinnut jahkailla tuolin ostamista! Nämä myytiinkin loppuun lähes heti. En tiedä, saako näitä tällä hetkellä mistään. Ihanan uniikki. 



5. Sitten uusin tulokkaamme; Hayn About a chair AAC12 kuuluu myös parhaimpiin ostoksiini. Ajattelin tämän olevan ehkä vähän kolkko ja kova työpöydän tuoliksi, mutta viikon käytön jäljeen täytyy todeta tämän olevan yllättävän mukava. Erityisesti hieman joustavasta selkänojasta plussaa. Asento tuolissa on väkisinkin ryhdikäs, mikä on vain hyvä asia. Puujalat ovat ihana yksityiskohta <3 Tuoli sopii makuuhuoneemme sisustukseen täydellisesti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti