perjantai 11. huhtikuuta 2014

Kokkausinspiraatio

Huhheijaa, mikä viikko takana. En ole yksinkertaisesti kerennyt olemaan koneen ääressä pitkään ja iltaisin olen ollut niin poikki, että olen suunnilleen kaatunut sänkyyn. Viikkoon on mahtunut lapsen sairastelua, yöheräilyjä, koulutuspäivä, pitkiä päiviä töissä. Vielä olisi edessä viikonlopputyöt ja sanottakoon, että työt pursuaa korvista tällä hetkellä.. ei vaan jaksais, eikä kiinnostaisi. No onneksi ensi viikolla on ainakin yksi vapaapäivä tiedossa (jippii....). Ihanaa kuitenkin kun kesä tulee ja on entistäkin valoisampia päiviä. Kummasti vaan se aurinko piristää mieltä. Mielessä on ollut monta reseptiä, joista on ollut tarkoitus postata, joten tässäpä niitä tulee.

Olen viimeaikoina innostunut kokeilemaan uusia reseptejä ja kokeilemaan erilaisia raaka-aineita, joita en ole aiemmin ruoanlaitossa käyttänyt. Yksi mainitsemisen arvoinen uutuus itselleni on parsa! En ole aiemmin käyttänyt muuta kuin parsakaalia, mutta tankoparsa oli minulle täysin uusi juttu. Lueskelin netistä parsanlaitto-ohjeita ja tuntui, että niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin keittämiseen oli kymmeniä eri ohjeita. Itseäni houkutti paistettu parsa, jonka ympärille on kiedottu pekonia. Tämä oli todella helppo valmistaa; ensin kuorin parsan ja katkaisin puumaisen alaosan pois. Sitten keitin sitä suolatussa vedessä noin 3 minuuttia, jonka jälkeen kiedoin pekonit ympärille, ripottelin päälle juustoraastetta ja paistoin 250 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, niin että pekonit näyttivät rapeilta. Parsojen lisäksi valmistin pääruoaksi ihanan kasvissosekeiton, jossa oli bataattia, perunaa, porkkanoita, kukkakaalia, parsakaalia, kermaa, vettä ja lihaliemikuutio. Ai että tuli kyllä hyvää! Parsoista lähti suorastaan taivaallinen tuoksu! Mieheni, joka ei niin kasviksista välitä sanoi, että ei ollenkaan niin pahaa kuin kuvitteli. Eli otin tämän täytenä kohteliaisuutena! Voitte olla varmoja siitä, että jatkossa meillä tullaan valmistamaan erilaisia parsaruokia. Seuraavana listalla on parsa-pekonipiirakka. Nams!


Kasvissosekeitosta tuli entistäkin parempaa kun lisäsin joukkoon raejuustoa. Ajatuksena se ei vaikuttanut ensin kovinkaan houkuttelevalta, mutta tämän otan ehdottomasti jatkossakin käyttöön. Sen verran hyvä yhdistelmä oli!



Toinen ruoka, jota en ole aikoihin tehnyt on kasvisgratiini. Jotenkin alitajuntaan oli jäänyt ajatus, että se olisi muka työläs valmistaa. Mitä vielä, tämä valmistui noin puolessa tunnissa, joten ei todellakaan paha. Itse tein helpoimman kautta gratiinin ja käytin siihen valmispakastevihanneksia. Kruunukasviksia; kukkakaalia, parsakaalia ja porkkanoita. Lisäksi laitoin joukkoon kesäkurpitsaa ja kirsikkatomaatteja. Keitin kattilassa kermaa, jonka joukkoon lisäsin Koskenlaskijaa (maku ruohosipuli). Tämän kaadoin kasvisten päälle ja vielä juustoraastetta ripottelin pinnalle. Sitten vain uuniin 200 asteeseen noin puoleksi tunniksi. Gratiinin lisäksi paistoin uunissa hunajamarinoituja kanafileitä, jonka päälle ripottelin fetajuustoa (yrtit) ja pestoa. Tästä tuli todella herkullinen ateria. Suosittelen kokeilemaan! 


Gratiini ja kanafileet menossa uuniin.



Pitihän sitä jotain makeaakin saada väliin, joten pitkästä aikaa päätin myös leipoa. Uunissa paistettava juustokakku oli houkutellut mielessä jo jonkin aikaa. Etsin netistä mieleisen reseptin. Mustikkamarmoroitu juustokakku vaikutti hyvältä, joten päätin ottaa sen kokeiluun. Tässä tarkat ohjeet. Kakusta tuli todella herkullista. Tein kakun kaveriksi vadelmakastikkeen, joka sopi täydellisesti kakun kaveriksi. 



Tässä raakakakku.


Valmiiseen kakkuun tuli muutamia repeämiä, mutta se nyt ei ainakaan makuun vaikuttanut :)



Tämmöinen kokkauspläjäys tällä kertaa. Oikein mukavaa viikonloppua!!!!



2 kommenttia: