maanantai 20. tammikuuta 2014

Kylpyhuoneunelmointia

Koska en meidän järkyttävästä kylpyhuoneesta aio mitään kuvia laittaa, voin kai sentään unelmoida millaisen toivoisin tulevan kylpyhuoneemme olevan. Unelmoiminen on mukavaa puuhaa, sillä ehkä joskus niistä unelmista voi myös tehdä totta. Ja jos ei kokonaan, niin ainakin osittain! 

Kylpyhuoneen yleisilmeen haluaisin olevan valkoinen. Valkoista laattaa, tehosteraitoja siellä täällä ja ehkä kaapinovet voisivat olla mustat tai harmaat. Olen joissain blogeissa ja sisustuslehdissä nähnyt aivan ihanaa mosaiikin tapaista kuviointia  laatassa helmiäisen valkoisena. Googletin ja löysin juuri tarkoittamaani laattakuviointia, joskaan en taas muista mistä sen bongasin. En tiedä, mihin kohtaa kylpyhuonetta tämmöinen laatta parhaiten sopisi. Koko seinälle se on ehkä vähän liikaa, joten esimerkiksi tehosteraidaksi se sopisi hyvin! Olen ajatellut meille tulevan kaksi suihkua. Näin ei tarvitse kenenkään odotella vuoroaan. Suihkut olisivat neliönmalliset. 

Pientä glamouria ilmettä toisin kylpyhuoneeseen kristallikruunulla ja näyttävällä peilillä. Lisäksi kauniit korurasiat ja säilytyspurkit tekevät ilmeestä viimeistellyn näköisen. Myös jokin tekokukka, esimerkiksi valkoinen tai purppuran värinen orkidea sopisi älyttömän hyvin jonkin tason päälle kylpyhuonetta kaunistamaan. Pyyhkeissä pitäydyn melko neutraaleissa sävyissä, valkoista ja beigeä tai valkoista ja vaaleansinistä. 

Tässä pieni kollaasi siitä, minkälainen olisi unelmieni kylpyhuone. 




Harmaat laatat ylläolevassa kylpyhuonekuvassa eivät näytä oikeastaan pahemmilta. Silti kuitenkin vierastan sitä, että kaikki olisi harmaata ja tummaa. Siksi olen ajatellutkin, että laskutasot ja kaapit voisivat olla tummat, mutta seinät valkoiset. Kuvassa näkyvät pesualtaat ovat aivan ihanat!!! Yksinkertaisen kauniit. Iittalan vitriinit meiltä löytyykin ja ne ovat oiva säilytys parhaimmille koruille. Lexingtonin pyyhkeitä meiltä myös löytyy ja makuuhuoneen kristallilamppu saakin ehkä tulevaisuudessa siirtyä kylpyhuoneen puolelle, jos se sinne vaikka passaisi. 



Tässä esimerkki mustasta laatikostosta. Itse valitsisin varmaankin matan sijaan kiiltävän, mutta siinä tosin näkyvät sormenjäljetkin todella hyvin...

Allaolevassa kuvassa on mielestäni kaunein puunsävyinen sauna, jonka olen nähnyt!!! Aivan ihana; pähkinäinen, pehmeän ja lämpinän ruskea. Silmä lepää katsellessa. 


Saunan laiteet voisivat olla ihan perinteisesti aseteltu vastakkain, kiukaan haluaisin juuri tuona tornimaisena. Se tuntuukin olevan nykypäivän saunoissa suosituin valinta. Kiukaan taakse jokin kiva tehosteraita, esimerkiksi juuri kuvan tiiliseinä olisi todella hieno. Lisäksi juuri kuvanmukainen valaistus olisi piste i:n päälle. 




Mitäs tykkäätte?



3 kommenttia:

  1. Siistin näköstä! Itse varmaan lähtisin ehkä vaaleemmalle linjalle kaappien suhteen, mut toi harmaa näyttää hirmu kivalta! Täällä meillä ei varmaan oo koskaan mahdollista saada lähellekään tollasta Kylppäriä ellei itse rakenneta, ja elättelen toiveita että se tapahtuis Suomessa ;)

    VastaaPoista
  2. Näyttää kyllä upeilta haaveilusi! Ja mikä parasta, haaveilu on ilmaista ja lopulta sitä huomaa että haaveistakin voi tulla totta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Ja haaveitahan on myös mahdollista muokata jatkuvasti jos löytääkin jotain vielä kovempaa ;),ei ole toistaiseksi sitoutunut mihinkään ennen kuin se löytyy omasta kodista.

      Poista