maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulupöydän herkut

Jouluun kun on enää viikko aikaa, niin taidampa julkaista teille muutaman suosikkijälkiruokani joulupöytään. Perinteisesti meillä syödään torttuja, pipareita ja suklaata. Sen lisäksi on yleensä aina yksi tai kaksi muuta erikoisempaa herkkua. Tänä vuonna olen luvannut tehdä Glögi-juustokakun, jonka taisin myös viime vuonna tekaista. Punssivaahtokakku on äidin bravuuri ja se on todella hyvää myös! Pätkiskuivakakku on kuivakakuista suosikkini, varsinkin jos sen vielä kuorruttaa esimerkiksi suklaalla tai kaakao-tomusokeriseoksella. Nams! Lisäksi uutuutena kokeilin viime vuonna Kinuskikissan reseptillä tehtyä puolukkamarenkijäädykettä, joka upposi suihin saman tien! Näillä pitäisi pärjätä joulun yli.. ja toivottavasti saada yliannostus herkkuja, niin että voisi pitää vaikka herkuttoman tammikuun :). 


Glögi-juustokakku

pohja:
150 g pipareita
75g margariinia
täyte:
4 liivatelehteä
2,5 dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
1dl tomusokeria
1tl kanelia
0,5tl kardemummaa
1 appelsiinin raastettu kuori
3rkl appelsiinimehua
päällinen:
4 liivatelehteä
4 dl glögiä

Murskaa piparit ja sekoita ne sulaan voihin. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Vatkaa kerma, sekoita joukkoon tuorejuusto, sokeri, mausteet ja appelsiinin kuori. Sulata liivatteet appelsiinimehuun ja lisää lopuksi muun seoksen joukkoon. Kaada piparipohjan päälle ja hyydytä noin 30-60min ennen kuin lisäät kiilteen. Kiillettä varten kiehauta tilkka glögiä ja sulata liivatteet siihen. Anna mielellään jähmettyä ja maustua seuraavaan päivään. Koristele haluamallasi tavalla.





Pätkiskakku

200g margariinia
140g Pätkispussi
3 kananmunaa
2½dl sokeria
5dl vehnäjauhoja
2tl vanilliinisokeria
1tl leivinjauhetta
0,5tl soodaa
2dl vahvaa kahvia
(korppujauhoja)

Sulata rasva ja paloitellut suklaapatukat miedolla lämmöllä kattilassa. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää hieman jäähtynyt rasva-suklaaseos munavaahtoon. Sekoita jauhot, vanilliinisokeri, leivinjauhe ja sooda keskenään. Lisää jauhoseos ja kahvi vuorotellen taikinaan. Vältä turhaa sekoittamista. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan. Paista 175-asteessa noin 55 minuuttia. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.


Punssivaahtokakun ohjetta minulla ei valitettavasti ole, sillä se on jostain äidin reseptivihkon kätköistä.. Mutta se on kuitenkin hyydykekakun tapaista kakkua ja pieninä määrinä nautittuna todella herkullista! 



Puolukkamarekinjäädykkeen ohjeen löydät täältä.


Kokeilkaa ihmeessä jotain näistä vai oletteko kenties jo kokeilleet?

4 kommenttia:

  1. Tulipa sopivasti tuo glögijuustokakun ohje, ajattelin tehdä sitä meidän jättisuvun joulupäivälliselle :)

    VastaaPoista
  2. millä ja miten olet kuorruttanut tuon pätkiskakun? Sitä on pakko päästä kokeilemaan, kuulostaa niiin hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan Fazerin maitosuklaalla :) Kannattaa kokeilla. Voisi itse syödä vaikka koko kakun :P.

      Poista