maanantai 28. lokakuuta 2013

Ufo vai kaunotar

Otsikkohan sen jo kertookin... Kyseessä on siis uusi kahvinkeitin ja leivänpaahdin, jonka kävin ostamassa Stockmannilta. Meillä on ollut ihan hirveä vuosia vanha paahdin ja kahvinkeitinkin oli jo useamman vuoden vanha. Halusin, että keitin ja leivänpaahdin olisivat samaa sarjaa, joko kromisia tai valkoisia tai sekä että :). Aika pitkään katselin eri mallisia kodinkoneita. Törmäsin Russell Hobbsin kahvinkeittimeen kun olimme veljeni luona kylässä ja siellä jo ihastelin kyseistä keitintä. Tämän unohtaneena törmäsin kuitenkin uudelleen nettisivuilla Russell Hobbsin keittimeen ja siinä se sitten oli. 

Keitin on kieltämättä ehkä ensinäkemältä hieman "ufon" näköinen kuten mieheni asian ilmaisi, mutta minä tykkään siitä silti. Se sopii moderniin sisusukseen hyvin. Paahdin on myös aivan ihana, vaikka onkin todella simppeli. Kovassa käytössä on kahvinkeitin jo ollut ja kyllä se paahtaa aivan erinomaista kahvia. Saa siis tulla kahville koska vain! :) 

Jotkut saattavat pitää turhamaisuutena ostaa kallis kahvinkeitin, mutta monia halpis keittimiä omistaneena voin rehellisyyden nimissä sanoa, että ne ei vain kestä. Aina joko kahvi valuttaa pöydälle kaataessa, tippalukko reistailee, termoskannu ei pysy lupauksista huolimatta lämpimänä tms. Moccamaster oli meillä lähes viisi vuotta ja toimi moitteettomasti. Tämän odotan toimivan yhtä pitkään! Toistaiseksi ei ainakaan ole mitään valittamista! Suositteluni.





Keitin toimii kosketusnäytöllä. Siinä on automaattinen virrankatkaisu. Ajastin on aika hauska lisä, kahvin voi ajastaa tippumaan kiireisenä aamuna valmiiksi niin että heräät tuoreen kahvin tuoksuun. Suodatusteho on myös säädettävissä.


Leivänpaahtimessa on myös kosketusnäyttö. Siinä on sulatusmahdollisuus, seitsemän eri paistoastetta ja ritilä jos paahtimen päällä haluaa paistaa esim. croisantteja.   




4 kommenttia:

  1. Vannoutuneena moccamaster-käyttäjän en voisi tuota ajatella itselleni, mutta onhan siinä sitä "jotain". Joten jos tilanne olisi eri, niin miksikäs ei. Tosin valkoista meidän talouteen ei voi edes ajatella. :D Tuo leivänpaahdinkin on kiva! Ainoa huolenaihe mulla olisi vain ne kosketusnäytöt... Mitenhän kauan jaksavat toimia? Mutta senkin näkee vain kokeilemalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kanssa jotenkin luotin moccamasterin toimivuuteen, niillä on kuitenkin se 5 vuoden takuu... jos en ihan väärin muista. Kosketusnäytöt ovat toimineet toistaiseksi erinomaisesti. Mutta koskaanhan sitä ei tiedä jos sanovat itsensä irti. tällä keittimelläkin on tosin kahden vuoden takuu, eli sen ajan puitteissa saa huoltoon viedä jos jotain tulee. mutta toiv. ei!

      Poista
  2. Kivannäköinen, käyttökokemuksia odotellessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt viikon käyttökokemuksen jälkeen voin sanoa että kahvi tulee nopeasti, keitin on todella yksinkertainen käyttää ja ulkonäkö on ainakin omaan silmään esteettisesti miellyttävä. yksi miinus täytyy nyt kuitenkin antaa ja se tulee äänestä. yllättävän kova porina keittimestä kuuluu... siis ei häiritsevästi, sillä ekalla kerralla en itse ajatellut sitä ollenkaan. vasta kun mieheni mainitsi asiasta ja aloin kuuntelemaan niin kyllä keittimen ääni on hieman kovempi kuin vaikkapa moccamasterissa. mutta toistaaltaan se ei porise kuin sen hetken :) eikä porina siis kuitenkaan NIIN kova ole että häiritsisi sen enempää :) tämän kuitenkin ajattelin mainita.

      Poista